Mamma rocks

Joulukiireitä pitää ja kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, mutta tämänpäivän uutinen laten itsemurhista sai taas ajatukset muualle omasta navasta! Seuraava uutinen on tämän päivän Ilta Sanomien verkkouutisissa:

Poliisin mukaan neljä lasta on tehnyt itsemurhan tänä vuonna Helsingissä. Kaikkiaan parikymmentä lasta surmaa itsensä vuoden aikana koko Suomessa.

Helsingin poliisin tietoon on tullut, että nuoret keskustelevat internetissä aktiivisesti ikäistensä tekemistä itsemurhista. Keskustelun on käynnistänyt Helsingissä tapahtunut alle 18-vuotiaan lapsen itsemurha.

- Se on hyvä asia, sillä näin nuoret tekevät surutyötä. Kunhan vain keskustelu pysyy asiallisena, eikä muutu synkäksi ja ruoki lisää itsemurhia, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista sanoo.

Helsingin poliisi on tutkinut tänä vuonna neljää alle 18-vuotiaan lapsen itsemurhaa. Muualla Suomessa tapauksia on ollut 12.

Lisäksi poliisi on joutunut tutkimaan samansuuruisen määrän myös juuri 18 vuotta täyttäneiden nuorten itsemurhia.

Poliisi on tutkinut Helsingissä myös sellaisia lasten ja nuorten itsemurhayrityksiä, jotka ovat johtaneet lapsen vakavaan vammautumiseen.

- Näitä tapauksia on puolenkymmentä. Ne ovat johtaneet elinikäiseen vammautumiseen, Tolvanen toteaa.

Tapaukset, joissa nuori esimerkiksi viiltelee itseään tai yliannostelee lääkkeitä, mutta ei vammaudu vakavasti tai kuole, eivät yleensä tule poliisin tutkittavaksi.

Yleensä vanhemmat
yllättyvät täysin

Poliisin mukaan lapsien tekemissä itsemurhissa tekotavat ovat rajuja ja peruuttamattomia. Itsemurha toteutetaan usein ilman päihteiden vaikutusta.

Lähes kaikissa tapauksissa lapsen itsemurha on yllättänyt vanhemmat täysin, vaikka he olisivatkin havainneet lapsellaan poikkeavaa käytöstä tai masennusta. Valtaosalla lapsista on ollut ns. normaalit kotiolot.

- On toivottavaa, että kun vanhemmat havaitsevat lapsessaan muutoksia, hakeutuisivat he mielenterveydelliseen hoitoon. Valitettavasti hoitoa on vaikea saada, sillä jonot ovat pitkiä, Tolvanen sanoo.

Poliisi ei yleensä tiedota itsemurhista. Helsingin poliisi haluaa kuitenkin kertoa asiasta, jotta itsemurhia voitaisiin ennaltaehkäistä.

Kaduttaa ja harmittaa!

Tänään on kulunut tasan 70 vuotta talvisodan alkamisesta (kutsuttaisiinkohan sitä tässäkin ilmastossa vielä talvisodaksi?)! Se on niin lähellä - vaikkakin hyvin kaukana. 70 vuotta! Se tarkoittaa sitä, että kaikki isovanhempani olivat elämänsä “parhaassa” nuoruusiässä tuohon aikaan. Ei lapsia, mutta ei vielä vanhuksiakaan. Ikävä kyllä, on pakko puhua menneessä aikamuodossa, sillä he ovat kaikki menehtyneet - viimeksi isoäitini (famoni) 12 vuotta sitten kunnioitettavassa 86 vuoden iässä.

Ja minä kun en koskaan keneltäkään heistä kysynyt minkälaista oli olla nuori, miltä sota tuntui, kuinka he selvisivät ja minkälaisen arven sota oli heihin jättänyt!? Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. En tietenkään osaa sanoa mitä he olisivat haluneet asiasta kertoa vai olisiko aihe ollut niin vaikea, että siitä olisi ollut vaikea lapsenlapselle puhua. Omille lapsille siitä taisi todistettavasti olla hyvinkin vaikea avautua, sillä en usko vanhemmillani olevan yhtään parempaa käsitystä äitiensä ja isiensä menneisyydestä kuin minullakaan. Se kaduttaa!

Olisi ollut hienoa päästä osalliseksi suomalaista historiaa ja sen ajan kuvauksia ensimmäisen käden tietona - ja nyt se on myöhäistä!

Viikonloppuna sain kuitenkin lukea muutaman talvisodan kokeneen ihmisen lyhyehköt haastattelut HBL:n sunnuntaisivuilta ja ihmeekseni sain todeta, että näillä - silloin nuorilla - ihmisillä ei ollut varsinaista pelkoa sodasta ja miten he olivat olleet auttamassa sotatiedustelussa ym ym sen lisäksi, että olivat olleet oman perheensä tukena + käyneet töissä… Kuka meistä tänäpäivänä kykenisi tähän? Isänmaansa puolesta? Lapsieni puolesta olisin valmis lähes mihin vain (ehkäpä isänmaan puolustus kuuluu samaan kategoriaan) ehkäpä tuo yhteisöllisyys sodan aikana tiivistyy taas haurastuakseen rauhan aikana…

No, oli miten oli niin olisinpa osannut olla aktiivisempi ja uteliaampi omien isovanhempieni suhteen!

Työn lomassa on hyvä ja mukava pitää joskus pieniä taukoja, ajattelutaukoja, kirjoitustaukoja tai ihan joitain muita pausseja. Mutta joskus niistä tauoista saattaa muodostua varsinaisia tarinatuokioita. Niin hyvässä kun pahassa.

Tosin “oma” tonttini töissä on sen verran yksinäinen, hiljainen ja yllätyksetön, joten melkein kaikki tarinatuokiot sopivat minulle. Paitsi silloin kun en kuulu tarinatuokion yleisöön (jotkut muut tulevat kahvipaikalle, toimipisteeni vieressä turisemaan turhia) ja joudun sivullisena katselemaan ja kuuntelemaan kun vieraat ihmiset tulevat “lähireviirilleni” turisemaan ja naureskelemaan. Ai että ärsyttää

Välttääkseni suurimmat äryyntymiset istun usein korvakuulokkeet korvilla kuuntelemassa radio Helsinkiä, joka on ainoa radio jota pystyn netin ylitse kuuntelemaan ilman palomuurin huudattamista. Jos yritän päästä esim ylen taajuuksille, niin minut potkitaan nopeasti pois sieltä häiritsemästä. Arvatkaa ärsyttääkö myös se!?

Ja ärsytyksen loppua ei näy myöskään siinä, että esim tänä aamuna kun vein väsyneen aviomieheni yhtiökumppanineen Helsingin keskustaan isot törkyiset bussit sotkivat jo ennestään paskaista autoamme entisestään.. kuka edes viitsii pestä autoansa tällaisena vuodenaikana? Höh!?

Tulipa tästä tarinatuokiosta varsinainen valitusvirsi, vaikka ei siinä mitään. Mieluummin puran ärsytykseni tänne ja ihan turhanpäiväisistä asioista kun alan rähistä kollegoilleni ja muille ihmisille lähistössäni - kuten jotkut ovat valinneet tehdä… *sigh*

Tänään oli tämän mamman ensimmäinen koulutuspäivä (työhön vahvasti sidonnainen) sitten vuoden 2003! Ja voitteko kuvitella, ainakin aiemmin yrityksemme arvo oli “continuous learning” -> nyt samainen (?) arvo taitaa olla tuo achievement… No, kumpikin on omalla tavallaan hyviä arvoja. Pidän molemmista ja haluaisin saavuttaa molemmat, mutta täyttä achievementia on vaikea saavuttaa ilman itsensä kehittämistä. No, tänään on kehitetty. Oli kurssin ensimmäinen päivä ja kurssi loppuu 16.6. Hienoa. Huomenna jatkamme ja tämän vuoden puolella on vielä toinen koulutusjakso. Vuodenvaihteen jälkeen niitä on vielä 3 kpl sekä se mitä odotan suurella innolla, eli ryhmäcoaching! Tosi hienoa. Mahtava Tiina Business Coaching Centeristä vetää coachingtiimejä ja uskon, että niistä on hyötyä sekä ihmisenä että työntekijänä kasvamisessa! Jess!

Mukana kurssilla on yksitoista mukavan tuntuista naista eri aloilta -ja minä olen rassukka ainoa jolla ei ole yhtään esimieskokemusta… Miksi minulla ei ole sellaista? Tahtoo kanssa!!! No, kukapa tietää, ehkä sen aika tulee joksus.

Kolutuspäivän jälkeen tulin kotiin vain huomatakseni, että en ole todellakaan ollut parhaimmilani viime aikoina ja monen viikon pyykit - niin puhtaat kun likaisetkin - ovat juuri niin väärässä paikassa kun vaan voivat. Eli hommiin vain. Pojat ovat eilisestä lähtien famonsa hellässä hoivassa, sillä sekä minulla että rakkaallani on kiireinen viikko edessä (kauhistuttaa ajatellakin, sillä jaksamistasoni ei ole ihan huippulokkaa). Iltamenoja, koulutusta, edustusta ja aika paljon siinä välissä myös sitä työtä josta palkkani saan.

Mutta mitäs tässä valittamaan, asiat ovat hyvin. Pojat hoidossa, jotta vanhemmat voivat hoitaa leivän pöytään ja laittaa vaatteet järjestykseen. Vielä kun jaksaisi vaihtaa lakanat, tyhjentää tiskikoneen -> siirtää likaiset sisälle, pestä lisää pyykkiä. Rankkoja nämä illat ennen kodinhoitajan saapumista jokatoinen viikko

Kyllä, nautin suunnattomasti jokatoisesta tiistaista, jolloin tulen puhtaaseen kotiin - ainakin ne ensimmäiset minuutit ennenkun kamat taas on levällään pitkin maita ja mantuja! Huomenna toivottavasti on pidempi aika nauttia hyvästä työn jäljestä kun muksut eivät vielä tule kotiin… hih!

Olen tämän syksyn ensimmäisellä työmatkalla ja päädyin tänne Brysseliin (outoa, eikö?) No, eipä tässä muuten mitään, mutta konferenssissa (tilassa) mihin tulin on suunnattoman kuuma. Aurinko (nyt valitan jo auringostakin) helottaa selkään, eikä vaatekerrastoni anna lupaa riisuutua rintsikoihin. Siitähän tämä miesvaltainen yleisö vasta riemastuisikin

Kuumuuden lisäksi täällä haisee. Hiki, partavesien sekoitus parfyymeihin ja epätoivo (minun hajuni)…

Olenhan minä nyt aiemminkin näitä kestänyt, mutta nyt ei vaan jotenkin jaksaisi - olo on muutenkin pääkipuineen, väsymysineen ja epämääräisen olotilan omaavana aika herkkä! Miksi piti edes tulla? No, siksi, että uskon ja toivon saavani tietää missä nyt mennään eSkills asioissa - olisimmeko edes vähän edenneet asioissa ja ainakin ajatusten tasolla. Aamupäivä ei ainakaan vielä ole ollut ihan kamalan lupaava….

Kerrankin positiivista uutista HS:n verkkosivuilla

Iso joukko suomalaisia kokee parisuhteensa onnelliseksi. Väestöliiton perhebarometrin mukaan neljä viidestä pitää parisuhdettaan vähintään melko onnellisena. Hyvin onnettomaksi parisuhteensa kokee pari prosenttia.

Ihanaa, että kaiken epätoivon ja erotilastojen lomassa löytyy myös hyviä ja positiivisia uutisia. Joskus niinkin. Uskon, että jos uskoo ja pitää ns. “tavallisesta” arjesta, niin kyllä sitä sitten on myös tyytyväinen siihen omaan parisuhteeseensa. Tottakai on olemassa myös huonoja parisuhteita, väkivaltaa, eri aineiden väärinkäyttöä ym ym. Mutta, toivon mukaan nämä nyt ovat kuitenkin siellä pienessä vähemmistössä.

Itse ainakin olen onnellinen omassa parisuhteessani! Terveisiä ihanalle ja rakkaalle aviomiehelleni *sydän*

Jess jess. Nasserokotukset on nyt saatu! Menimme lasten kera paikalliselle terveysasemalle heti aamulla klo 8, jolloin rokotusten antaminen piti aloittaa. Silloin saimme numeron jonka edellä oli noin 50 muuta. Hohhhohjaaa! Mutta ei se mitään, saimmehan rokotteet! Eikä mennyt kun kaksi tuntia - eli periaatteessa pääsimme kyllä todella helpolla!

hienoa! Kiitos suomalainen terveydenhuolto!

Just det ja. Det börjar närma sig - fest tiderna är här. Det är ju visserligen tur att man har lite avbrott i höstens mörka kvällar, men visst blir det mycket om man skall tacka ja till allt…

Idag var jag med min älskade man på ett kalas med flera grunder till kalaset. Det var ritkigt mysigt och arrangörerna hade fått utrymmet riktigt trevligt trots att det kanske inte är så mysigt i klart ljussken. Det som var lustigt på festen var att jag inte kände nån, endast min man samt den andra av festföremålen. Jep. Då e det bara att sätta sitt sociala spel på prövning och det resulterade i att jag faktiskt sen talade med ett antal trevliga människor under vår lilla visit på festen.

Nästa vecka blir det om möjligt en ännu konstigare fest för min del. Barnens församling har bjudit vår 4-åring med familj på kalas till kyrkan. Gudstjänst, mat o kaka samt tydligen en barnens bibel som present åt alla födelesedagsbarnen. Intressant. Vet faktiskt inte när jag skulle ha varit på en gudstjänst eller i en kyrka överlag (om vigslar/dop/begravningar) inte räknas. Det måste ha varit nångång innan jag slutade med religionsundervisningen i grundskolan. Måste medge att jag vill absolut gå med på denna tillställning för att se om församlingen kommer med nån “propaganda” om gudar o jesusar o annat som jag nu inte är så super super förtjust i.

Nåja, om ungarna hålls friska så får vi väl veta det om en vecka.

I övrigt så är julväntan fylld av middagar, bjudningar, galagrejor, lucia, födelsedagsfester osv - och inga lillajulsfester har i alla fall jag ännu blivit bjuden på - aijooo, min firmas nog, men tänker inte delta - har inte gjort det tidigare heller under mina snart 12 år där… it is not exactly my cup of tea.

Så att sådant. Man får nu bara ta o njuta av dom hemmakvällar som vi vom familj nu ännu har i år. Det är så skönt - trots att jag är såååå trött. Men nog vet jag ju att det finns en orsak till det med! Det går nog över till sommaren - tröttheten alltså.

Och sen är det meningen att vi som familj kommer att ha långledigt över jul och nyår - med inga desto större planer. Över nyår skall vi visserligen köra till mellersta Finland o Himos där vi skall bo på en bondgård i fyra dagar och förhoppningsvis se snö ens där

Ja ja - nog finns det ju bra sidor med hösten o mörkret oxå

Mitenköhän aiemmin pärjättiin ilman kännyköitä?? Tiedänhän minä sen. Olen todellakin elänyt yhteiskunnassa, missä ei ollut kännyköitä eikä edes puhelinvastaajia - eikä siitä kovin kauaa ole.

Nyt vaan kävi niin, että minuuteni jatke - eli rakas E75 puhelimeni jäi kotiin. Juuri näin. Siellä se kököttää yksinään jossain kaapin päällä odottaen, että rakas emo tulisi sen noutamaan. Jos joku minua yrittää tavoittaa, ei hän siinä tule onnistumaan, varsinkin kun töissä ei enää ole kiinteitä puhelimiakaan.. Eli aika ulalla sitä on siinä tapauksessa kun sen oman minuuteni jatkeen johonkin unohtaa. Pahiten minua kuitenkin vaivaa se, että mitä jos dagiksesta soitetaan ja ilmoitetaan, että sydänkäpyseni ovat joutuneet johonkin onnettomuuteen tai he ovat sairastuneet ja pitää hakea heidät samantien kotiin!?!? Vastaajaniko tämän hoitaa??

Ei voi mitään, hermominä aikoo kohta pakata läppärin laukkuunsa, jotta pääsee kotiin oman rakkaan pikkupuhelimensa viereen hätäilemään maailmanmenoa!

Yrittäjäurani on nyt sitten virallisesti alkanut!

Tiistaina oli ensimmäinen järjestämäni tapahtuma, jonne loppujen lopuksi saapui yli 40 ihanaa, rohkeaa ja fiksua naista.

Ennen tilaisuutta olin hyvin kovin paljon jännittynyt ja hermoilin kaikkia mahdollisia asioita joista ihminen vain voi hermoilla. Onneksi ihana kolleegani Tanja oli minua auttamassa ja hän piti minua ja hermoiluani hyvin kasassa. Sitten kun tapahtumaan vähän ennen klo 17 alkoi tulla väkeä, niin huomaamatta tuo hermoilukin hävisi ja tilalle tuli emännän otteet ja huolen häivähdys siitä, että kaikki löytäisivät itselleen juttuseuraa. Se ei kuitenkaan ainakaan päällisin puolin näyttänyt olevan ongelma, sillä puheensorina oli korvia kuumottava ja uskonkin, että moni löysi itselleen ainakin jonkun uuden kontaktin.

Tilaisuuden jälkeen olotila oli hieman tyhjä (ja on sitä edelleen) ja muutamat asiat jäivät kalvamaan mieltäni. Aikaa ei jäänyt (hyvästä puheenvuorosta/key-notesta johtuen) siihen itse asiaan eli toisiin tutustumiseen, enkä myöskään ollut varannut mitään paikkaa minne mennä “jatkoille”.. mutta tästähän voi sitten vain parantaa suoritusta ensi kertaa ajatellen. Toivottavasti ensi kerta myös tulee, enkä pelotellut ihmisiä pois tilaisuuksistani ApuvA!

Nyt aion pitää vähän vapaata tästä sivubisneksestäni, mutta tammikuussa on jo seuraavan seminaarin aika ja ennen sitä tahdon, että minulla on toimivat kotisivut “www.idaproductions.com”, selkeä ajatus miten ryhmäyttää ja tutustuttaa naisia paremmin toisiinsa sekä jatkosuunitelma illan varalle.

Sellaista olisi sitten luvassa ensi kerralla. Tulethan vielä mukaan !?!??!