Mamma rocks

Ja, räcka med vadå? Med den underbara (?) sommarvärmen - tycker jag.

Vår yngsta son har inte sovit över en timmes dagssömnar i juli o mellersta sonen är het (kanske tom pga solsting el dyl) som en bastu och har ytterst svårt att sova på nätterna (då yngsta nog sover). Jag igen har helt super mjölkstinna bröst som väger o sprutar ut av den goda soppan - så lille D får i sig mer än vad han behöver. Det igen leder till en massa puckalnde o pruttande - o byk därefter. Det är faktiskt inte så grejt mitt i sommrrötet! Som tur tar äldsta sonen det med ro och mannen har inte klagat mycket han heller.

Visst är det oxå helt underbart med denna värme. Igår kväll satt jag för första gången på fler år - tror jag - på en uteservering efter en god middag på Postres i goda vänners lag. Unnade mig en liten sund bara för att det är så osannolikt att man kan sitta i shorts och ärmlös skjorta ute i det fria efter kl 22 på kvällen. Erkänner, det var underbart. Väninnorna satt där sen till kl 02 men själv kom jag nog hem i “tid”. Varmt lär det ha varit ännu då - vilket jag bekräftar iom att jag var vaken till 05 med mellansonen! Gav honom kall dricka och svalkade honom (och mig) med en blöt trasa - men det hjälpte endast tillfälligt. Idag har vi inte ens försökt att gå ut trots att det blåser friskt.

Tur i alla fall att jag inte är höggravid nu. Det skulle ingen tycka att var lyckat.

Mitt nästa program är att ta livet av en geting som just flög in genom ett av alla öppna fönstren. De är oxå ganska irriterande - inte för mig men jag vill inte att de skall sticka mina barn.

Hettan och tröttheten gör min hjärna trögare än vanligt. Skall inte rabbla ner så mycket mer utan skall på getingjag påföljd av genomgång av barnens skor - deras fötter har av nån märklig anledning töjt sig ca en cm under barfota tiden på landet

Joopas joo. Ihana keä ollut tähän mennessä, vaikkakin aika työntäyteinen.

Nyt ollaan taas kotona pesemässä pyykkiä ja huoltamassa vakiasunnon pihaa. Tiedossa myös Jn 3-v synttärit ylihuomenna, joten tekemistä riittää näin nomaalitilassakin.

Mutta se mökki, se mökki…  Armas mieheni siis sai sen ennakkoperintönä vuoden alussa ja asiaa pohdittuamme päätimme ottaa ja tehdä siitä meidän kaltaisemme. Helpommin sanottu kun tehty.

Mökkiä (vaikkakin pieni) on remontoitu ja laitettu kuntoon jo ennen meitä, mutta… voi ei - ei sitten ihan meidän “maun” mukaan, vaan vähän johonkin toiseen suuntaan. Joten ei kun hommiin. Mies on työskennellyt siellä ihan hullun klailla ja itsekin olen tehnyt oman osani ihan kiitettävästi ottaen huomioon, että kontollani on enimmäkseen ollut myös kolmen lapsen hoito, kotitaloushommat sekä vauvan nukkumaan saattaminen näissä helteissä. Helpommin sanottu muuten kuin tehty.

Eli, olemme tässä viime viikkojen aikana maalanneet sekä sisällä että ulkona, tehneet uuden lattian, uusineet puuceen, tehneet uuden lämminvesisysteemin, uusi tiskipaikka on tehty, sisustus on yhtä huonekalua lukuunottamatta uusittu (moni esine mieheni tekemä), keittiö uusittu (vaikka kaasuliettä emme vieläkään ole saaneet toimimaan) ym ym. Mutta paljon on  vielä edessä. Uudet raput + terassi saunalle, katon alasotto ja uuden rakentaminen, saunan purku ja uuden tekeminen lähesä alusta, uuden (uusien?) terassien rakentaminen ym ym… sigh! Eli tänä vuonna emme paljoa muualla käy kun täällä omalla mökillämme keskisuomessa.

Lisäksi saimme erittäin toivottua ja mukavaa vierasseuraa viime viikonloppun kun rakas ystäväni Mosambikista poikaystävineen tuli käymään pariksi päiväksi. Todella ihanaa!

Kuumuus on ehkä vähän vaivannut sillointällöin - lähinnä nuorinta perheenjäsentä - mutta on se ollut ihanaakin kun on vain voinut pulahtaa lämpimään järveen töiden lomassa huuhtomassa pahimmat hiet pois. Ihanaa siis sekin!

Nyt on aika yrittää saada keskimmäinen jäbikkä nukkumaan (klo on yli 23) joka edelleen vain kukkuu hereillä… joten kirjoittelut taas jäihin hetkeksi ja jatkamme taas toiste.

P.s. ihan kamalaa - tänään on taas yksi 4-v poika hukkunut! Pelottavaa, sillä se on niin vaikea tietää mitä tapahtuu vaikka olisi ihan vieressä. Pitäkäähän ihmiset huolta toisistanne ja itsestänne ja laittakaa lapsenne uimakouluun!!!

Joopa joo!

Eipä sitten ole mennytkään kuin piiiiitkä aika sitten viime kerran… Sorry!

Mutta tänään on todellakin ollut sellainen päivä, että tekee mieli kirjata v…tutus alas.

Miettikääpä - ensin kaksi ja puoli tuntia auton ajoa kolmen huutavan, tappelevan ja kirkuvan pikkupojan kanssa. Itse ainoana aikuisena ratin takana ja dvd-soittimet toisessa autossa.. (miten sitä aiemmin ikinä pärjättiin… oikeesti????)

Sitten viimein kotona mökkiviikon jälkeen ja tavaraa + pyykkiä pursuaa joka puolelta ja poikaparat kyselevät väsyksissään (klo oli siis noin 13 päivällä) koska on iltaruoan aika… (no ei ihan heti)

Kotona huomaan oman hajutasoni päivien puklujen, hyttysmyrkkyjen ja hien seasta - ei hyvä. Yök! Onneksi suihku kotona pelaa ja saan korvat piiloon lasten huudoilta. Puhdistun ainakin hetkeksi.

Kun sitten rakas aviomieheni tuli kotiin töistä on ulkona niiiiin kuuma ja kostea että kaikki vaan hajoaa käsiin - lapset ja aikuiset huutavat vaikka pitäisi olla onnellisia ja iloisia toistensa tapaamisesta.

Mitäs sitten… koska ulkona ei voi olla ja sisällä hermoni vaan kiristyvät päätimme lahjoa vanhemmat pojat Macroskaruoalla (huh, olisittepa kuulleet minkä huudon vanhin sai aikaiseksi kun ei saanut juuri SITÄ lelua minkä halusi. Noh… kun sitten saimme väen vängällä vähän maitoa ja kananugetteja pojan suuhun ja mahaan, niin olo vähän helpotti… Hän alkoi jopa nauraa.. ja lelukin kelpasi.

Sieltä sitten iki-ihanaan (oikeesti - siellä saa palvelua) Bauhausiin - pienin aloitti siellä huutosakissa taas kerran (vauva on IHANA, mutta kuumuus ja kosteus vaivaavat ja nukkuminen päivisin on lähes mahdotonta -paitsi autossa) ja sen jälkeen vielä autopesuun, sillä olemme saaneet lainata ystäväperheen autoa heidän USA matkan aikana (5 viikkoa) johon sitten keskimmäinen raukkautemme siemen tänään keksi piirtää katuliiduilla kylkeen… skääks!

Jotta totuus ei unohtuisi kävin vielä vauvan kanssa Ikeassa kysymässä keittiöosastolta miten ihmeessä heidän myymänsä kaasuliesi asennetaan kaasupulloon… no eihän he sitä tienneet, joten matka jatkuu vielä tämänkin jälkeen… siis kaasulieden asennusmatka. Ikea on muuten siitä kiva(?) paikka, että vaikka sinne menee vain kysymään jotain, niin kotiin tulin tälläkin kertaa noin 75€ köyhempänä.

Kun vihdoin olen pakannut lapsenja ostokset autoon n klo 20.30 illalla ja lähtenyt matkaan, niin muista, että missäs lompakko ja puhelin ovat.. vaunujen “katolla” ne viimeksi näin… Ei muuta kun pysäytys lähimmälle bensa-asemalle ja katsomaan josko ne jollain ihmeen kaupalla olisivatkin vielä siellä kuomun päällä (vaikka olin siirätnyt ja koonnut vaunut Ikean jälkeen) ja kyllä. Onni oli tällä kertaa myötä - mutta ruokakauppaan en enää tässä jaksanut mennä - joten kotona syödään pelkkää purkkiruokaa kunnes mökkielämä omine haasteineen taas kutsuu ylihuomenna vauvan ja minun lääkäritarkastuksen jälkeen.

Hoh, se siis tästä päivästä. Rakastan elämääni mieheni vaimona ja poikieni äitinä - mutta kun kuumuus ja kosteus rassaa meitä kaikkia. Kukaan ei nuku kunnolla ja hiki virtaa pitkin selkärankaa - ja vähän muuallakin - niin huumori ei aina ole kukkeimmillaan!

Nota bene - sitten viime kerran olen siis saanut kolmannen pojan (Pikku D) - eilen 6 viikkoa vanhan ja mieheni on saanut ennakkoperintönä mökin (joka myös on ihan oma lukunsa ja oman bloginsa ansaitseva - eli siitä myöhemmin). Olen käynyt hienon WoManager koulutusen Aalto Yliopiston PYKissä, saanut UPEAN mentorin (jota en usko osaavani hyödyntää hänen kykyjensä mukaan) ja muuta “pientä”. Eli koska maailma on todellakin pyörinyt oman napani (ja perheeni) ympäri on kirjoittelu jäänyt.. Ja koska kesällä vietämme nnyt paljon aikaa mökillä ilman yhteyksiä verkkoon (ihan hyvä - mutta hankalaa kun haluaisi saada jotain heti tietoonsa) niin ei tämä kirjoittelu ihan kovin nopeaan tahtiin tiheydy!

Kiitän kuitenkin tästä purkauksesta ja toivotan kaikille ihanaa ja upeaa kesää itikoineen ja ällöine puuceineen!

… joo. Kyllä! Täällä sitä ollaan!

En ole kirjoittanut TODELLA pitkään aikaan mitään, vaikka kirjoitettavaa onkin ollut.

Joulukiireitä pitää ja kirjoittelu on jäänyt vähemmälle, mutta tämänpäivän uutinen laten itsemurhista sai taas ajatukset muualle omasta navasta! Seuraava uutinen on tämän päivän Ilta Sanomien verkkouutisissa:

Poliisin mukaan neljä lasta on tehnyt itsemurhan tänä vuonna Helsingissä. Kaikkiaan parikymmentä lasta surmaa itsensä vuoden aikana koko Suomessa.

Helsingin poliisin tietoon on tullut, että nuoret keskustelevat internetissä aktiivisesti ikäistensä tekemistä itsemurhista. Keskustelun on käynnistänyt Helsingissä tapahtunut alle 18-vuotiaan lapsen itsemurha.

- Se on hyvä asia, sillä näin nuoret tekevät surutyötä. Kunhan vain keskustelu pysyy asiallisena, eikä muutu synkäksi ja ruoki lisää itsemurhia, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista sanoo.

Helsingin poliisi on tutkinut tänä vuonna neljää alle 18-vuotiaan lapsen itsemurhaa. Muualla Suomessa tapauksia on ollut 12.

Lisäksi poliisi on joutunut tutkimaan samansuuruisen määrän myös juuri 18 vuotta täyttäneiden nuorten itsemurhia.

Poliisi on tutkinut Helsingissä myös sellaisia lasten ja nuorten itsemurhayrityksiä, jotka ovat johtaneet lapsen vakavaan vammautumiseen.

- Näitä tapauksia on puolenkymmentä. Ne ovat johtaneet elinikäiseen vammautumiseen, Tolvanen toteaa.

Tapaukset, joissa nuori esimerkiksi viiltelee itseään tai yliannostelee lääkkeitä, mutta ei vammaudu vakavasti tai kuole, eivät yleensä tule poliisin tutkittavaksi.

Yleensä vanhemmat
yllättyvät täysin

Poliisin mukaan lapsien tekemissä itsemurhissa tekotavat ovat rajuja ja peruuttamattomia. Itsemurha toteutetaan usein ilman päihteiden vaikutusta.

Lähes kaikissa tapauksissa lapsen itsemurha on yllättänyt vanhemmat täysin, vaikka he olisivatkin havainneet lapsellaan poikkeavaa käytöstä tai masennusta. Valtaosalla lapsista on ollut ns. normaalit kotiolot.

- On toivottavaa, että kun vanhemmat havaitsevat lapsessaan muutoksia, hakeutuisivat he mielenterveydelliseen hoitoon. Valitettavasti hoitoa on vaikea saada, sillä jonot ovat pitkiä, Tolvanen sanoo.

Poliisi ei yleensä tiedota itsemurhista. Helsingin poliisi haluaa kuitenkin kertoa asiasta, jotta itsemurhia voitaisiin ennaltaehkäistä.

Kaduttaa ja harmittaa!

Tänään on kulunut tasan 70 vuotta talvisodan alkamisesta (kutsuttaisiinkohan sitä tässäkin ilmastossa vielä talvisodaksi?)! Se on niin lähellä - vaikkakin hyvin kaukana. 70 vuotta! Se tarkoittaa sitä, että kaikki isovanhempani olivat elämänsä “parhaassa” nuoruusiässä tuohon aikaan. Ei lapsia, mutta ei vielä vanhuksiakaan. Ikävä kyllä, on pakko puhua menneessä aikamuodossa, sillä he ovat kaikki menehtyneet - viimeksi isoäitini (famoni) 12 vuotta sitten kunnioitettavassa 86 vuoden iässä.

Ja minä kun en koskaan keneltäkään heistä kysynyt minkälaista oli olla nuori, miltä sota tuntui, kuinka he selvisivät ja minkälaisen arven sota oli heihin jättänyt!? Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. En tietenkään osaa sanoa mitä he olisivat haluneet asiasta kertoa vai olisiko aihe ollut niin vaikea, että siitä olisi ollut vaikea lapsenlapselle puhua. Omille lapsille siitä taisi todistettavasti olla hyvinkin vaikea avautua, sillä en usko vanhemmillani olevan yhtään parempaa käsitystä äitiensä ja isiensä menneisyydestä kuin minullakaan. Se kaduttaa!

Olisi ollut hienoa päästä osalliseksi suomalaista historiaa ja sen ajan kuvauksia ensimmäisen käden tietona - ja nyt se on myöhäistä!

Viikonloppuna sain kuitenkin lukea muutaman talvisodan kokeneen ihmisen lyhyehköt haastattelut HBL:n sunnuntaisivuilta ja ihmeekseni sain todeta, että näillä - silloin nuorilla - ihmisillä ei ollut varsinaista pelkoa sodasta ja miten he olivat olleet auttamassa sotatiedustelussa ym ym sen lisäksi, että olivat olleet oman perheensä tukena + käyneet töissä… Kuka meistä tänäpäivänä kykenisi tähän? Isänmaansa puolesta? Lapsieni puolesta olisin valmis lähes mihin vain (ehkäpä isänmaan puolustus kuuluu samaan kategoriaan) ehkäpä tuo yhteisöllisyys sodan aikana tiivistyy taas haurastuakseen rauhan aikana…

No, oli miten oli niin olisinpa osannut olla aktiivisempi ja uteliaampi omien isovanhempieni suhteen!

Työn lomassa on hyvä ja mukava pitää joskus pieniä taukoja, ajattelutaukoja, kirjoitustaukoja tai ihan joitain muita pausseja. Mutta joskus niistä tauoista saattaa muodostua varsinaisia tarinatuokioita. Niin hyvässä kun pahassa.

Tosin “oma” tonttini töissä on sen verran yksinäinen, hiljainen ja yllätyksetön, joten melkein kaikki tarinatuokiot sopivat minulle. Paitsi silloin kun en kuulu tarinatuokion yleisöön (jotkut muut tulevat kahvipaikalle, toimipisteeni vieressä turisemaan turhia) ja joudun sivullisena katselemaan ja kuuntelemaan kun vieraat ihmiset tulevat “lähireviirilleni” turisemaan ja naureskelemaan. Ai että ärsyttää

Välttääkseni suurimmat äryyntymiset istun usein korvakuulokkeet korvilla kuuntelemassa radio Helsinkiä, joka on ainoa radio jota pystyn netin ylitse kuuntelemaan ilman palomuurin huudattamista. Jos yritän päästä esim ylen taajuuksille, niin minut potkitaan nopeasti pois sieltä häiritsemästä. Arvatkaa ärsyttääkö myös se!?

Ja ärsytyksen loppua ei näy myöskään siinä, että esim tänä aamuna kun vein väsyneen aviomieheni yhtiökumppanineen Helsingin keskustaan isot törkyiset bussit sotkivat jo ennestään paskaista autoamme entisestään.. kuka edes viitsii pestä autoansa tällaisena vuodenaikana? Höh!?

Tulipa tästä tarinatuokiosta varsinainen valitusvirsi, vaikka ei siinä mitään. Mieluummin puran ärsytykseni tänne ja ihan turhanpäiväisistä asioista kun alan rähistä kollegoilleni ja muille ihmisille lähistössäni - kuten jotkut ovat valinneet tehdä… *sigh*

Tänään oli tämän mamman ensimmäinen koulutuspäivä (työhön vahvasti sidonnainen) sitten vuoden 2003! Ja voitteko kuvitella, ainakin aiemmin yrityksemme arvo oli “continuous learning” -> nyt samainen (?) arvo taitaa olla tuo achievement… No, kumpikin on omalla tavallaan hyviä arvoja. Pidän molemmista ja haluaisin saavuttaa molemmat, mutta täyttä achievementia on vaikea saavuttaa ilman itsensä kehittämistä. No, tänään on kehitetty. Oli kurssin ensimmäinen päivä ja kurssi loppuu 16.6. Hienoa. Huomenna jatkamme ja tämän vuoden puolella on vielä toinen koulutusjakso. Vuodenvaihteen jälkeen niitä on vielä 3 kpl sekä se mitä odotan suurella innolla, eli ryhmäcoaching! Tosi hienoa. Mahtava Tiina Business Coaching Centeristä vetää coachingtiimejä ja uskon, että niistä on hyötyä sekä ihmisenä että työntekijänä kasvamisessa! Jess!

Mukana kurssilla on yksitoista mukavan tuntuista naista eri aloilta -ja minä olen rassukka ainoa jolla ei ole yhtään esimieskokemusta… Miksi minulla ei ole sellaista? Tahtoo kanssa!!! No, kukapa tietää, ehkä sen aika tulee joksus.

Kolutuspäivän jälkeen tulin kotiin vain huomatakseni, että en ole todellakaan ollut parhaimmilani viime aikoina ja monen viikon pyykit - niin puhtaat kun likaisetkin - ovat juuri niin väärässä paikassa kun vaan voivat. Eli hommiin vain. Pojat ovat eilisestä lähtien famonsa hellässä hoivassa, sillä sekä minulla että rakkaallani on kiireinen viikko edessä (kauhistuttaa ajatellakin, sillä jaksamistasoni ei ole ihan huippulokkaa). Iltamenoja, koulutusta, edustusta ja aika paljon siinä välissä myös sitä työtä josta palkkani saan.

Mutta mitäs tässä valittamaan, asiat ovat hyvin. Pojat hoidossa, jotta vanhemmat voivat hoitaa leivän pöytään ja laittaa vaatteet järjestykseen. Vielä kun jaksaisi vaihtaa lakanat, tyhjentää tiskikoneen -> siirtää likaiset sisälle, pestä lisää pyykkiä. Rankkoja nämä illat ennen kodinhoitajan saapumista jokatoinen viikko

Kyllä, nautin suunnattomasti jokatoisesta tiistaista, jolloin tulen puhtaaseen kotiin - ainakin ne ensimmäiset minuutit ennenkun kamat taas on levällään pitkin maita ja mantuja! Huomenna toivottavasti on pidempi aika nauttia hyvästä työn jäljestä kun muksut eivät vielä tule kotiin… hih!

Olen tämän syksyn ensimmäisellä työmatkalla ja päädyin tänne Brysseliin (outoa, eikö?) No, eipä tässä muuten mitään, mutta konferenssissa (tilassa) mihin tulin on suunnattoman kuuma. Aurinko (nyt valitan jo auringostakin) helottaa selkään, eikä vaatekerrastoni anna lupaa riisuutua rintsikoihin. Siitähän tämä miesvaltainen yleisö vasta riemastuisikin

Kuumuuden lisäksi täällä haisee. Hiki, partavesien sekoitus parfyymeihin ja epätoivo (minun hajuni)…

Olenhan minä nyt aiemminkin näitä kestänyt, mutta nyt ei vaan jotenkin jaksaisi - olo on muutenkin pääkipuineen, väsymysineen ja epämääräisen olotilan omaavana aika herkkä! Miksi piti edes tulla? No, siksi, että uskon ja toivon saavani tietää missä nyt mennään eSkills asioissa - olisimmeko edes vähän edenneet asioissa ja ainakin ajatusten tasolla. Aamupäivä ei ainakaan vielä ole ollut ihan kamalan lupaava….

Kerrankin positiivista uutista HS:n verkkosivuilla

Iso joukko suomalaisia kokee parisuhteensa onnelliseksi. Väestöliiton perhebarometrin mukaan neljä viidestä pitää parisuhdettaan vähintään melko onnellisena. Hyvin onnettomaksi parisuhteensa kokee pari prosenttia.

Ihanaa, että kaiken epätoivon ja erotilastojen lomassa löytyy myös hyviä ja positiivisia uutisia. Joskus niinkin. Uskon, että jos uskoo ja pitää ns. “tavallisesta” arjesta, niin kyllä sitä sitten on myös tyytyväinen siihen omaan parisuhteeseensa. Tottakai on olemassa myös huonoja parisuhteita, väkivaltaa, eri aineiden väärinkäyttöä ym ym. Mutta, toivon mukaan nämä nyt ovat kuitenkin siellä pienessä vähemmistössä.

Itse ainakin olen onnellinen omassa parisuhteessani! Terveisiä ihanalle ja rakkaalle aviomiehelleni *sydän*