Mamma rocks

Sen piti kestää muutama viikko ennenkun nasseflunssa saapuu etelään. Mutta miten kävikään, eilen hakiessani lapsokaisiani dagiksesta oli ovella lappu “vi har sannolikt svininfluensa” ! Just så! Grattis åt oss.

Suck!

Och det lär finnas fler än ett misstänkt fall. Men det kommer inte att göras några tester för det finns så många misstänkta fall redan.. just så! Hur skall jag nu sen veta om det är så att det är mina gossar som redan haft den och smittat det vidare - tai että joku muu on sen jostain saanut ja lapsukaiseni ovat riskissä sairastua tautiin joka on vielä kovempi kun kaksi viikkoa sitten sairastettu tauti - mikä se sitten ikinä olikaan!

Tämä mamma selailee nyt Espoon sivuilla H1N1 tietoutta rokotusjärkestyksistä ym…  

Ja tänään on kuullut kaikkea muutakin vähemmän insiproivaa tietoutta lähiympäristöstään (työkavereiden sairastumisia, erään isän kuolema tänään ym ym ym). Ei kiva!

Toivottavasti viikonloppu tuo tullessaan enemmän iloa meille kaikille!

Johtuuko se vain minusta? Viime päivinä olen huomannut kotiin lähtiessäni bussissa kummallista käytöstä. Bussit ovat olleet suhteellisen täynnä, mutta eivät pinkeinä ihmisistä - jotkut ovat seisseet, vaikka hajapaikkoja siellä täällä on saattanut ollakin.. hajapaikkoja? Mutta miksi siis ihmiset seisovat bussissa - onhan se jo turvallisuusriskikin?

No koska jotkut rakkaat ja ihanat kanssamatkustajamme ovat varanneet viereisen paikan omalle pienelle suloiselle repulleen tai salkulleen. Ja tuli bussiin kuinka paljon porukkaa tahansa nämä rakkainta raikkaimpaakin olevat laukut eivät vaan pääse omistajansa syliin tai jalkojen väliin lattialle. Ei, laukuilla pitää olla oma paikka! Toinen ilmiö ovat ihmiset jotka istuvat uloimmalla penkillä ja ikkunanviereinen penkki on tyhjä (tai ehkäpä siellä istuukin joku meille muille näkymätön kaveri mutta rakas kanssamatkustaja ei tee elettäkään siirtääkseen takapuoltaan jo mukavasti lämmenneeltä penkiltä! Huoh!

Tämä on itse asiassa pikku juttu, mutta kertonee jotain ihmisten itsekkyydestä ja oman reviirin tärkeydestä. Itse väsyneenä ja bussimatkasta päivän ainoan lepohetkensä saavana mammana (töistä väsyneenä bussilla hakemaan muksut - bussi on oikeasti se ainoa 20-30min jolloin voisi istahtaa ajattelematta yhtään mitään - mitä nämä muutamat penkinvalloittajat muuten varmasti tekevätkin - ehkä he kertakaikkiaan eivät näe meitä muita matkustajia?) toivon, että voin istahtaa bussinpenkille  jos niitä vapaina on ja huokaista päivän turhautumiset ulos itsestäni ennen kuravelliteatteriin menoa.

Rakkaat kanssamatkustajani. Jos mahdollista, niin älkää varatko omaa penkkiä bussista laukullenne tai näkymättömälle bestiksellenne, sillä meitä oikeitakin ihmisiä haluttaisi päästä istumaan teidän ihanaan ja mitä toivottavimmin tuoksuttomaan seuraanne!!

Ärsytys purettu ainakin nyt näin sanallisesti! Helpottipa - Metroon tai muuhun ilmaisjakeluun voisi tietysti laittaa tekstarin tästä ja sitten seurailla kanssamatkustajien ilmeitä kun he aamulla lukevat näitä viestejä ja naureskelevat partaansa(?) “no taas joku hullu jankuttaja… ” jep jep

Joskus, kuten eilisessä HS verkkolehdessä, silmiin sattuu asioita joita ei haluaisi usko todeksi edes tässä karussa ja pahassa maailmassa…

Miten on mahdollista, kysynpähän vain, että lasten äiti soi näin sanoinkuvaamattoman törkeällä tavalla pilata lastensa elämät loppuiäksi? En minä näitä mukana olleita miehiäkään ymmärrä - enkä itse asiassa edes halua ymmärtää - mutta kurjuuden kurjuus lienee totta.. Surettaa ja voin fyysisesti pahoin moisesta.

Mitä voimme sitten tehdä. Nyt suomalaisessa mediassa sanotaan, että tekijät saivat kovat tuomiot.. voi olla, että tämä pitää paikkansa Suomen lakikäytänteiden mukaan, mutta onko niissä sitten parantamisen varaa? Pitäisiköähän jotain tehdä? Mielestäni kyllä.

Rangaistuskäytänteiden muuttamisen lisäksi tulisi myös tehdä huomattava määrä ennaltaehkäisevää toimintaa, jotta tällainen ei edes pääsisi tapahtumaan. Useinhan nämä hyväksikäyttäjät ovat joskus elämässään tuleet itsekin hyväksikäytetyiksi! Unohdetaanko uhrit liian helposti? Mitä voimme yhteisönä tehdä? Entä yhteiskuntana?

Itkettää

Äiti sai seitsemän vuoden vankeustuomion kahden tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä lokakuun alussa Jämsässä, kertoo Aamulehti.

Äiti oli järjestänyt kotiinsa ryhmäseksiä, johon pakotti tyttärensä. Mukana oli myös naisen avomies.

Hyväksikäyttö tapahtui vuosina 2004–2008. Tytöt olivat silloin 1–3- ja 4–8-vuotiaita.

 

Poikkeuksellisen törkeä pedofiili- ja insestioikeudenkäynti käytiin Jämsän käräjäoikeudessa. Tuomiot annettiin 9. lokakuuta ja tapahtumat ilmenevät käräjätuomari Hannu Kilpelän selonteosta, Aamulehti kertoo.

Suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä oli kysymys lasten fyysisestä hyväksikäytöstä, nettikuvista ja kamerataltioinnin avulla katselusta.

Tekoihin osallistui myös muita miehiä, joihin nainen oli tutustunut netissä.

Avomies ja toinen mies saivat Aamulehden mukaan kymmenen ja kahdeksan vuoden vankeustuomiot, kolme muuta miestä ehdollista vankeutta seitsemästä kuukaudesta 1,6 vuoteen. Yksi tuomituista oli ollut sukupuoliyhteydessä myös oman alaikäisen tyttärensä kanssa.

Äidin avopuoliso tutustui myös netin keskustelupalstoilla 13–14-vuotiaisiin nuoriin.

 

Teot tulivat ilmi, kun tytöt olivat olleet vierailulla isänsä puolen mummolassa. Siellä nuorempi oli kertonut asioita, jotka herättivät isovanhempien epäilykset.

Mielentilalausunnon mukaan äiti oli alentuneesti syyntakeinen, mutta oikeus piti häntä syyntakeisena. Rangaistusta mitatessaan oikeus arvioi kuitenkin äidin syyllisyyttä tekijäkumppaneita lievemmin.

 

Yhdeltä mieheltä löydettiin Aamulehden mukaan noin 400 alle 18-vuotiasta esittävää valokuvaa, toiselta yli 10 000 kuvaa sekä yli 200 videonauhaa ja -elokuvaa.

Oikeus määräsi tuomitut maksamaan uhreille kärsimyksistä korvauksia yhteensä 109 000 euroa. Osa tuomituista valittaa tuomiostaan.

Aamulehti ei julkaissut tuomittujen nimiä, koska se olisi merkinnyt lasten henkilöllisyyden paljastumista.

Pititpä lähettämäni tämä blogikirjoitus tänne jo loppuviikosta, mutta kuvan lähettäminen kestikin sitten hieman kauemmin… joten tässä tämä. Puu on muuten edelleen vihreä

******************************

Puutarhatontut odottelee levolle pääsyä. Haravointia, leikkauksia, peittelyjä ym - mutta omenapuu ei ole asiasta samaa mieltä! Se on vielä ihan kesäisessä loistokunnossa, no ainakin lähes!

Omenoita siihen ei tänä vuonna paljoa tullut, mutta eipä ole tullut ns. ruskaakaan. Vaan lehdet ovat vahvasti vielä oksissa kiinni. Uskon, että viikonloppuna on siitä huolimatta aika auttaa puutarhatonttuja pääsemään talven levolle ja luottaa siihen, että kevät tulee myös ensi vuonna pimeydestä ja raakuudesta huolimatta.

Suck oxå!

Åter en gång så måste vi stackars människor gå och byta våra inre klockor. Jag måste säga, jag hatar det… Yök! Jag hatar det båda vägarna, både sommar- och vintertid… Skulle det helst hållas på ett eller annat sätt så fine, men att byta två gånger om året,  det e så onödigt! Skulle det bara angå oss vuxna, så kanske man kunde anpassa sig….  vad vet jag. Men med barn och mörkret och eländet. Inte ens barnen vill gå ut i eländet. Fy tusan!

Finns det nån som kan föklara detta fenomen? och vad är det “normala”? Och varför måste hela jäkla Europa hålla på med detta. Kan man inte få till stånd ett EU direktiv som förbjuder denna idioti! Grr…..

En smått miserabel mamma

Aamu on ollut taas yhtä hammastenkitistystä. Lapset nukahtivat liian myöhään eilen ja olivat enemmän kun väsyneitä tänään aamulla kun oli aika nousta ylös dagikseen. Ei kiva! Ei heille eikä meille.

Sitten työtä plus matkat sinne ja takaisin dagikseen, mistä lapset ennen klo 17 täytyy noutaa. Lapset ovat aika usein kesken leikkien, mutta kotiinlähdössä on harvemmin suurempia ongelmia. Mitä nyt 250 metrin matka joskus kestää parikymmentä minuuttia kun muksujen pitää kiertää kaikki puut, hyppiä jokaisen ojan yli ja tervehtiä jokaista vastaantulijaa - ihan kiva sinänsä - mutta itse sitä haluaisi jo kotiin ja pois työvaatteista. Korkokengillä tuokin matka tuossa ajassa tuntuu ikuisuudelta. Lupaan sen!

Kotona on sitten nopea ruoan lämmittäminen - safkat suuhun ja sitten pikkukakkosen kimppuun. Oikeasti TV on ihana keksintö - ja lastenohjelmat siellä Kun muksut jonkin aikaa istuvat hiljaa ja rauhoittuvat päivän mittelöistä on minulla aikaa siivota (ugh! ja taas sama sotku kun eilen) keittiö, laittaa pyykit koneeseen ja yrittää järjestellä jotain muuta - jos jaksan. Yleensä en viitsi enkä jaksa.

Lastenohjelmien jälkeen alkaakin sitten mielenkiintoinen aika jolloin pitäisi jaksaa leikkiä, pelata tai mennä vielä ulos lasten kanssa, jotta he sitten nukahtaisivat sänkyihinsä… Mitä jaksaa reporanka mamma kun mieskin on vielä töissä? Keväällä ja kesällä asiat sujuivat hyvin kun aina voi mennä pihalle vaikka pelkät alushousut jalassa. Mutta nyt syksyllä (puhumattakaan talvisemmasta säästä) on kosteaa ja alkaa pimetä. Lapsilla on toki vielä puuhaa pihalla kun on hyvää hiekkaa hiekkalaatikolla ja mutalöllöä talon takana - mamma ei siitä niinkään pidä. Mutta mutta, harhailen asiassa. Minun piti kertomani míkä on minun tapani rauhoittua illan päätteeksi. Kutsukaa minua hulluksi tai ihan miksi vain, mutta minuun tämä tehoaa. Kun lapset ovat nukkumassa ja mies toivottavasti tullut kotiin heitä “vahtimaan” niin minä menen kodinhoitohuoneeseen silittämään. Laitan radion päälle (kanavalla ei ole niinkään väliä, kunhan musiikki ei ärsytä), otan joskus lasillisen viiniä ja alan silittämään. Se on aivan taivaallista. Olen tätä kautta alkanut silittämään siis melkein ihan kaiken. Sillä pelkkä miesten paitojen silittäminen ei kyllä todellakaan ole mielipuuhaani. Mutta lasten vaatteet ja myös meidän aikuisten siliävät oikein hyvin siinä alkuillan silityshuumassa.

Kun päivän pyykit on silitetty/mankeloitu voikin siirtyä rauhoittumaan vaikka telkkarín eteen. Sillä myönnän, katson paljonkin soopaa sieltä. En tosin BB:tä - siihen pieni sielunmaisemani ei vain kykene (vaikka tiedänkin keitä siellä on ja vähän mitä siellä tapahtuu netin kautta - mutta katsoa sitä en tahdo)

Eli vinkkini arjen uurtajille jotka hakevat rentoutumiskeinoa eikä jumppa, lenkki tai kotoa poistuminen tule kyseeseen (tai jaksamiseen) - silittäkää - sielunne pohjasta

Kohta se on täällä - rokote nasseflunssaa vastaan!

Ja kohta se on täällä - päätöstentekoaika!

Lääketeollisuus ja lääkärit kehottavat kaikkia terveydenhuoltoalan ihmisiä, raskaana olevia naisia, kroonisesti sairaita, lapsia ym ottamaan tuon rokotteen. Samalla kritiikki rokotetta kohtaan kasvaa huimasti. Olen jo ymmärtänyt monen raskaana olevan naisen epäilevän vahvasti sitä ottaako vai ei rokotetta. Sitä kun ei olla tietenkään kokeiltu raskaana olevilla naisilla! Mitkä ovat sivuvaikutukset äitiin tai sikiöön ja voiko rokotetta ottaa ensimmäisen trisemesterin aikana.. Kuka tietää ja kuka antaa heille luotettavat faktat käteen. Ymmärrän erittäin hyvin näiden naisten reaktion ja ennenkun niitä luotettavia vastauksia saadaan ei mielestäni ketään voi vakavasti kehottaa ottamaan kyseistä rokotusta.

Entä sitten lapset?? Kuinka pahaksi tuo nasseflunssa voi kehittyä? Tähän mennessä on varmasti jo iso liuta muksuja sairastuneet kyseiseen tautiin sitä edes tiedostamatta. Ja nekin jotka ovat tiedostettuja ovat olleet ns. lieviä tapauksia. Jos jo rokotteesta on tulossa sivuoireita ja kuumeilua, niin onko tauti yhtään sen pahempi??

Ei hitsi, mammana tässä ollaan vähän helisemässä kun ei osaa tehdä päätöksiä. Tavalliset sesonkirokoteet olen kyllä tähän mennessä muksuille ottanut, mutta ottaisinko enää vanhemmalle kun ei ilmaiseksi terveyskeskuksesta saa?? Sehän on ilmainen ainoastaan alle 36 kk ikäisille.

No, on tässä vielä muutama viikko aikaa miettiä, mutta ottaisin mielellään vakavasti otettavia ehdotuksia ja totuuksia vastaan!!

Takana lähes 11 tunnin katkeamaton yöuni (ei, ei minulla) rauhallisessa talossa. Ei kitinää, ei korvien ulvontaa (korvatulehdus lienee edelleen tosiasia kun poika oksentaa lääkkeensä - tai sen minkä pakottamalla alas saa annettua…) Sitten on aika herättää pienokaiset päivän töihin, eli dagikseen menoa varten. Ja olemme siis jo nyt “normaalista” aikataulusta 45 min myöhässä.

Ensin poikaa ei saa herätettyä, ei sitten millään. Sitten alkaa kiukku ja kädenvääntö vaatteista - onneksi olen vielä vähän häntä vahvempi. Entäs sitten hampaidenpesu.. Huh! No, ainakin hammasharja kävi suusssa. Sitten poika olikin vähän paremmalla tuulella kunnes oli sukkien laiton vuoro. Ei hyvät hyssykät - siitä huudosta ei ollut tulla loppua kun isoveli sai muumisukat ja hän ei! Mikä raivo! Se raivo jatkuikin sitten koko ulkovaateprosessin ajan (auta armias - kyllä tuo lämpimämpi ilmanala ihan missä vaan helpottaa aikuisen (ja lapsen) aamutoimia!). Matkalla dagikseen herra sitten hieman rauhoittui, mutta ei suostunut katselemaan tai puhumaan mammansa tai veljensä kanssa. Ei korvaansa hetkatuttanut, sanoi hänelle mitä vaan!

Entä sitten perille päästyämme? No, sitten poika ei tietenkään halunnut mennä sisään vaan roikkui jo myöhässä olevan mammansa jaloissa rimpuilemassa. Onneksi hoitaja on hyvä ja sai pojan aamupuurolla houkuteltua ryhmäänsä ja sinne he sitten häipyivät. Toivottavasti kuitenkin hyvällä mielellä kun sai ruokaa napaansa.

Mistä siis kumpuaa kaksivuotiaan raivo ja oma tahto? Onko se luonteesta kiinni vaiko iästä. Muistaisin kyllä, että isoveljenkin kanssa saattoi jotain pieniä vaikeuksia olla, mutta ei ihan tällä tasolla kuitenkaan, mikäli siis muistan oikein. Noin “normaalissa” olosuhteessa” tuo 2-vuotiaskin on iloinen ja aurinkoinen ihanainen pienokainen, mutta sitten kun tahto on jossain muualla kun siinä  missä muilla, niin se kyllä ilmoitetaan ja tomerasti!

Ei voi muuta sanoa, kun että onneksi isoveli on säyseä ja kompromissinhaluinen - useimmiten

Rakastan heitä kuitenkin!

Ja mina kära!

Jag är fortfarande helt ivrig över min helg i Åbo! Jag och två goda väninnor for på “gruppresa” från Esbo/Kyrkslätt till Åbo, landade på hotel Julia och började laga oss färdiga för kvällens fest på Kåren och Brahe Ordenskapitels första (som nog sen visade sig vara andra - första mötet hölls för 50 år sedan) möte. Årets kårstyrelse hade gjort ett gott arbete med möte, trevliga tal, rundvandring på Kåren och Tavasthem (där jag bodde mina två första år i Åbo) och sen var ju Pub Kåren oxå öppen! Vad skoj! Och nostalgiskt!

På plats fanns en hel del underbara gamla bekanta och jag trivdes underbart - inte minst för att allt nuförtiden är rökfritt - tack för det!

I middagsbordet satt jag i ett tevligt sällskap och snapsvisorna bara dundrade ut ur oss. Dessutom hade vårt bord som bestod av -90 talets kåraktiva en riktigt god “fiende” i bordet som satt brevid oss med dagens aktiva… Herredumilde. Jag bara säger. Vi blev omedelbart tilldelade regler och tidtabeller och annat som verkligen inte skall höra hemma på en fest i Kåren - och kära kära ungdomar - man kan ju helt enkelt inte annonsera ut en konferenspaus! Lite vett o etikett - tack! Oberoende så var det skoj! Vi fick stå på stolarna trots förbudet - och vi fick uppträda med hängbröst trots klistermärken(!!!) och tidsbrist. Eller fick o fick - inte fick vi ju, men gjorde det i alla fall innan natsijänget skulle dra med oss till faust. Men hej, där fick de tji! För vi tänkte ju att man inte kan börja gå på jatkot kl 21.15!!! hej halååå!!! utan om vi nu e på Kåren så skall vi vara på Kåren, så vi satt sen på pubben i gott sällskap och missade glatt busstranporten till det nya och outforskade faust. Tur var väl det. Man skall ju till dylika platser först då allt annat stänger… eller gjorde det förr i alla fall.

Efter en skojg och trevlig kväll som var “full” av skratt och kårshottar fick vi tre gruppresenärer ännu en god nattsömn och vaknade inte innan 9:30 - sen en långsam frukost och iväg mot tåget o de nära och kära här hemma!

En underbar helg!!

Loman jälkeinen angsti on saanut vahvan otteen minusta - mutta varsinkin ihanista lapsistani.

Nuorempi on ollut kotona sairaana koko viikon ja vanhempi eilisestä lähtien. Molemmilla on sairaslomaa viikon loppuun. Olen ollut kotosalla poikien kanssa tiistain ja keskiviikon, kun maailman ihanin anoppi hoiti nuorinta maanantain ja on taas nyt meillä tänään ja huomenna - mitä ihmettä tekisimmekään ilman häntä!? Kotonaolo on ollut hermoja raastavaa, sillä lasten huonovointisuus saa minussa niin levottoman ja huolestuneen olon, etten pysty keskittymään mihinkään muuhun. Vielä viime yö oli levoton ja itkuinen, mutta tänä aamuna vanhempi heräsi ja sanoi, että hänellä on nälkä. Se on hyvä merkki, sillä eipä nuori mies mitään ole n. kahteen päivään syönytkään vaikka on oksennellutkin. Nuorempi mies taas vielä nukkui lähtiessäni, hyvä kai sekin on. Joten ehkä tässä olemme pikkuhiljaa pääsemässä voiton puolelle. Kunhan nyt me vanhemmat emme sairastuisi.

Mutta mutta, kun yöt ovat mitä ovat eikä päivätkään levon merkeissä ole sujuneet, niin on ajatusmaailmani hyvinkin hajanainen ja pirstoutunut. Töitä pitäisi tehdä ja jotain saada aikaiseksi, mutta mietin lapsia ja sitä onko minulla kipeä kurkku vai ei!? Just!

No, ei tässä auta itku markkinoilla. Täytyy ottaa lusikka pieneen käteen ja alkaa työstämään raporttia. tai jotain, saisi edes mailit luettua…

Parempaa vointia teille muille!