Mamma rocks

… joo. Kyllä! Täällä sitä ollaan!

En ole kirjoittanut TODELLA pitkään aikaan mitään, vaikka kirjoitettavaa onkin ollut.

Tänään oli tämän mamman ensimmäinen koulutuspäivä (työhön vahvasti sidonnainen) sitten vuoden 2003! Ja voitteko kuvitella, ainakin aiemmin yrityksemme arvo oli “continuous learning” -> nyt samainen (?) arvo taitaa olla tuo achievement… No, kumpikin on omalla tavallaan hyviä arvoja. Pidän molemmista ja haluaisin saavuttaa molemmat, mutta täyttä achievementia on vaikea saavuttaa ilman itsensä kehittämistä. No, tänään on kehitetty. Oli kurssin ensimmäinen päivä ja kurssi loppuu 16.6. Hienoa. Huomenna jatkamme ja tämän vuoden puolella on vielä toinen koulutusjakso. Vuodenvaihteen jälkeen niitä on vielä 3 kpl sekä se mitä odotan suurella innolla, eli ryhmäcoaching! Tosi hienoa. Mahtava Tiina Business Coaching Centeristä vetää coachingtiimejä ja uskon, että niistä on hyötyä sekä ihmisenä että työntekijänä kasvamisessa! Jess!

Mukana kurssilla on yksitoista mukavan tuntuista naista eri aloilta -ja minä olen rassukka ainoa jolla ei ole yhtään esimieskokemusta… Miksi minulla ei ole sellaista? Tahtoo kanssa!!! No, kukapa tietää, ehkä sen aika tulee joksus.

Kolutuspäivän jälkeen tulin kotiin vain huomatakseni, että en ole todellakaan ollut parhaimmilani viime aikoina ja monen viikon pyykit - niin puhtaat kun likaisetkin - ovat juuri niin väärässä paikassa kun vaan voivat. Eli hommiin vain. Pojat ovat eilisestä lähtien famonsa hellässä hoivassa, sillä sekä minulla että rakkaallani on kiireinen viikko edessä (kauhistuttaa ajatellakin, sillä jaksamistasoni ei ole ihan huippulokkaa). Iltamenoja, koulutusta, edustusta ja aika paljon siinä välissä myös sitä työtä josta palkkani saan.

Mutta mitäs tässä valittamaan, asiat ovat hyvin. Pojat hoidossa, jotta vanhemmat voivat hoitaa leivän pöytään ja laittaa vaatteet järjestykseen. Vielä kun jaksaisi vaihtaa lakanat, tyhjentää tiskikoneen -> siirtää likaiset sisälle, pestä lisää pyykkiä. Rankkoja nämä illat ennen kodinhoitajan saapumista jokatoinen viikko

Kyllä, nautin suunnattomasti jokatoisesta tiistaista, jolloin tulen puhtaaseen kotiin - ainakin ne ensimmäiset minuutit ennenkun kamat taas on levällään pitkin maita ja mantuja! Huomenna toivottavasti on pidempi aika nauttia hyvästä työn jäljestä kun muksut eivät vielä tule kotiin… hih!

Kerrankin positiivista uutista HS:n verkkosivuilla

Iso joukko suomalaisia kokee parisuhteensa onnelliseksi. Väestöliiton perhebarometrin mukaan neljä viidestä pitää parisuhdettaan vähintään melko onnellisena. Hyvin onnettomaksi parisuhteensa kokee pari prosenttia.

Ihanaa, että kaiken epätoivon ja erotilastojen lomassa löytyy myös hyviä ja positiivisia uutisia. Joskus niinkin. Uskon, että jos uskoo ja pitää ns. “tavallisesta” arjesta, niin kyllä sitä sitten on myös tyytyväinen siihen omaan parisuhteeseensa. Tottakai on olemassa myös huonoja parisuhteita, väkivaltaa, eri aineiden väärinkäyttöä ym ym. Mutta, toivon mukaan nämä nyt ovat kuitenkin siellä pienessä vähemmistössä.

Itse ainakin olen onnellinen omassa parisuhteessani! Terveisiä ihanalle ja rakkaalle aviomiehelleni *sydän*

Just det ja. Det börjar närma sig - fest tiderna är här. Det är ju visserligen tur att man har lite avbrott i höstens mörka kvällar, men visst blir det mycket om man skall tacka ja till allt…

Idag var jag med min älskade man på ett kalas med flera grunder till kalaset. Det var ritkigt mysigt och arrangörerna hade fått utrymmet riktigt trevligt trots att det kanske inte är så mysigt i klart ljussken. Det som var lustigt på festen var att jag inte kände nån, endast min man samt den andra av festföremålen. Jep. Då e det bara att sätta sitt sociala spel på prövning och det resulterade i att jag faktiskt sen talade med ett antal trevliga människor under vår lilla visit på festen.

Nästa vecka blir det om möjligt en ännu konstigare fest för min del. Barnens församling har bjudit vår 4-åring med familj på kalas till kyrkan. Gudstjänst, mat o kaka samt tydligen en barnens bibel som present åt alla födelesedagsbarnen. Intressant. Vet faktiskt inte när jag skulle ha varit på en gudstjänst eller i en kyrka överlag (om vigslar/dop/begravningar) inte räknas. Det måste ha varit nångång innan jag slutade med religionsundervisningen i grundskolan. Måste medge att jag vill absolut gå med på denna tillställning för att se om församlingen kommer med nån “propaganda” om gudar o jesusar o annat som jag nu inte är så super super förtjust i.

Nåja, om ungarna hålls friska så får vi väl veta det om en vecka.

I övrigt så är julväntan fylld av middagar, bjudningar, galagrejor, lucia, födelsedagsfester osv - och inga lillajulsfester har i alla fall jag ännu blivit bjuden på - aijooo, min firmas nog, men tänker inte delta - har inte gjort det tidigare heller under mina snart 12 år där… it is not exactly my cup of tea.

Så att sådant. Man får nu bara ta o njuta av dom hemmakvällar som vi vom familj nu ännu har i år. Det är så skönt - trots att jag är såååå trött. Men nog vet jag ju att det finns en orsak till det med! Det går nog över till sommaren - tröttheten alltså.

Och sen är det meningen att vi som familj kommer att ha långledigt över jul och nyår - med inga desto större planer. Över nyår skall vi visserligen köra till mellersta Finland o Himos där vi skall bo på en bondgård i fyra dagar och förhoppningsvis se snö ens där

Ja ja - nog finns det ju bra sidor med hösten o mörkret oxå

Mitenköhän aiemmin pärjättiin ilman kännyköitä?? Tiedänhän minä sen. Olen todellakin elänyt yhteiskunnassa, missä ei ollut kännyköitä eikä edes puhelinvastaajia - eikä siitä kovin kauaa ole.

Nyt vaan kävi niin, että minuuteni jatke - eli rakas E75 puhelimeni jäi kotiin. Juuri näin. Siellä se kököttää yksinään jossain kaapin päällä odottaen, että rakas emo tulisi sen noutamaan. Jos joku minua yrittää tavoittaa, ei hän siinä tule onnistumaan, varsinkin kun töissä ei enää ole kiinteitä puhelimiakaan.. Eli aika ulalla sitä on siinä tapauksessa kun sen oman minuuteni jatkeen johonkin unohtaa. Pahiten minua kuitenkin vaivaa se, että mitä jos dagiksesta soitetaan ja ilmoitetaan, että sydänkäpyseni ovat joutuneet johonkin onnettomuuteen tai he ovat sairastuneet ja pitää hakea heidät samantien kotiin!?!? Vastaajaniko tämän hoitaa??

Ei voi mitään, hermominä aikoo kohta pakata läppärin laukkuunsa, jotta pääsee kotiin oman rakkaan pikkupuhelimensa viereen hätäilemään maailmanmenoa!

Tässä sitä mennään… kiireessä. Eikä siinä mitään, myös sairaana. En ole vieläkään toipunut viime viikonlopun sairastelusta ja yksi tuttava jo eilen huomauttikin kasvojeni menneen lommolle sitten viime näkymän. Ja kalpeuteni, se saisi Morticia what-ever-the-name-was kateudesta itsensä entistäkin kalpeammaksi. Autch! Toisaalta, kun en ole nyt 10 päivään syönyt lähes mitään (vaikka tiedän ruokien olevan hyviä) niin kai siitä posket lommoutuu.

En ole oikein jaksanut bloggailla (jos joku sen on huomioinut), en ole kunnolla jaksanut tehdä muuta kun ne kaikkein pakollisimmat kotityöt ja lastenhoidot. Töissä olen käynyt, mutta perjantaina aamupäivällä pitämäni puolentoista tunnin esitys seisoma-asennossa vei meikäläisen mehut ihan kokonaan. Lähdin kotiin klo 13.30 ja nukuin lähes tauotta klo 14-08… Onneksi, siis onneksi, anoppi oli tulossa meille ja pystyi hakemaan lapset sekä hoitamaan heidät sänkyyn minun maatessani reporankana ja mieheni juostessa kylillä

Eilen sekä tänään olen ollut kyllä huomattavasti paremmassa kunnossa kun viime viikonloppuna, mutta ei minusta vieläkään mihinkään “ylimääräiseen” aktiviteettiin energiaa riitä. Nytkin istun miettimässä milloin sitä voisi mennä unten maille - ehkä kuitenkin on odotettava tiskikoneen ja pesukoneen (pakollisia) pesuohjelmien loppumisia. Mies on ulkona lasten kanssa katselemassa pimeyttä taskulamppujen kera. Se on varmasti mitä hauskinta isänpäivätouhuilua.

Hyvää isänpäivää muuten kaikille isille vaan

Nojoo, ehkäpä lakkaan tässä valittamasta ja yritän mennä itseeni. Huominen palaveri täytyy valmistella ja tiistain seminaari. Onko siihen kaikki valmiina? Tuleeko lisää ilmoittautuneita? Mitä lippulappuja tarvitsen? Nimilappujen muovikotelot loppuivat jo ennen kun nimet olivat puolivälissä - mistä niitä saa lisää? ymymym. Noh, onhan tässä aikaa. Täytyy myöntää, että jos olisin ns. normaalissa kunnossa, tämä ei tuottaisi mitään ongelmia, mutta puolikuntoisena kaikki tämä ei todellakaan enää ole mitään kovin kivaa.

Justapajoo kuten mieheni joskus sanoo.. ei muuta kun monot suoraksi ja hommat hoitoon!

Sen piti kestää muutama viikko ennenkun nasseflunssa saapuu etelään. Mutta miten kävikään, eilen hakiessani lapsokaisiani dagiksesta oli ovella lappu “vi har sannolikt svininfluensa” ! Just så! Grattis åt oss.

Suck!

Och det lär finnas fler än ett misstänkt fall. Men det kommer inte att göras några tester för det finns så många misstänkta fall redan.. just så! Hur skall jag nu sen veta om det är så att det är mina gossar som redan haft den och smittat det vidare - tai että joku muu on sen jostain saanut ja lapsukaiseni ovat riskissä sairastua tautiin joka on vielä kovempi kun kaksi viikkoa sitten sairastettu tauti - mikä se sitten ikinä olikaan!

Tämä mamma selailee nyt Espoon sivuilla H1N1 tietoutta rokotusjärkestyksistä ym…  

Ja tänään on kuullut kaikkea muutakin vähemmän insiproivaa tietoutta lähiympäristöstään (työkavereiden sairastumisia, erään isän kuolema tänään ym ym ym). Ei kiva!

Toivottavasti viikonloppu tuo tullessaan enemmän iloa meille kaikille!

Pititpä lähettämäni tämä blogikirjoitus tänne jo loppuviikosta, mutta kuvan lähettäminen kestikin sitten hieman kauemmin… joten tässä tämä. Puu on muuten edelleen vihreä

******************************

Puutarhatontut odottelee levolle pääsyä. Haravointia, leikkauksia, peittelyjä ym - mutta omenapuu ei ole asiasta samaa mieltä! Se on vielä ihan kesäisessä loistokunnossa, no ainakin lähes!

Omenoita siihen ei tänä vuonna paljoa tullut, mutta eipä ole tullut ns. ruskaakaan. Vaan lehdet ovat vahvasti vielä oksissa kiinni. Uskon, että viikonloppuna on siitä huolimatta aika auttaa puutarhatonttuja pääsemään talven levolle ja luottaa siihen, että kevät tulee myös ensi vuonna pimeydestä ja raakuudesta huolimatta.

Aamu on ollut taas yhtä hammastenkitistystä. Lapset nukahtivat liian myöhään eilen ja olivat enemmän kun väsyneitä tänään aamulla kun oli aika nousta ylös dagikseen. Ei kiva! Ei heille eikä meille.

Sitten työtä plus matkat sinne ja takaisin dagikseen, mistä lapset ennen klo 17 täytyy noutaa. Lapset ovat aika usein kesken leikkien, mutta kotiinlähdössä on harvemmin suurempia ongelmia. Mitä nyt 250 metrin matka joskus kestää parikymmentä minuuttia kun muksujen pitää kiertää kaikki puut, hyppiä jokaisen ojan yli ja tervehtiä jokaista vastaantulijaa - ihan kiva sinänsä - mutta itse sitä haluaisi jo kotiin ja pois työvaatteista. Korkokengillä tuokin matka tuossa ajassa tuntuu ikuisuudelta. Lupaan sen!

Kotona on sitten nopea ruoan lämmittäminen - safkat suuhun ja sitten pikkukakkosen kimppuun. Oikeasti TV on ihana keksintö - ja lastenohjelmat siellä Kun muksut jonkin aikaa istuvat hiljaa ja rauhoittuvat päivän mittelöistä on minulla aikaa siivota (ugh! ja taas sama sotku kun eilen) keittiö, laittaa pyykit koneeseen ja yrittää järjestellä jotain muuta - jos jaksan. Yleensä en viitsi enkä jaksa.

Lastenohjelmien jälkeen alkaakin sitten mielenkiintoinen aika jolloin pitäisi jaksaa leikkiä, pelata tai mennä vielä ulos lasten kanssa, jotta he sitten nukahtaisivat sänkyihinsä… Mitä jaksaa reporanka mamma kun mieskin on vielä töissä? Keväällä ja kesällä asiat sujuivat hyvin kun aina voi mennä pihalle vaikka pelkät alushousut jalassa. Mutta nyt syksyllä (puhumattakaan talvisemmasta säästä) on kosteaa ja alkaa pimetä. Lapsilla on toki vielä puuhaa pihalla kun on hyvää hiekkaa hiekkalaatikolla ja mutalöllöä talon takana - mamma ei siitä niinkään pidä. Mutta mutta, harhailen asiassa. Minun piti kertomani míkä on minun tapani rauhoittua illan päätteeksi. Kutsukaa minua hulluksi tai ihan miksi vain, mutta minuun tämä tehoaa. Kun lapset ovat nukkumassa ja mies toivottavasti tullut kotiin heitä “vahtimaan” niin minä menen kodinhoitohuoneeseen silittämään. Laitan radion päälle (kanavalla ei ole niinkään väliä, kunhan musiikki ei ärsytä), otan joskus lasillisen viiniä ja alan silittämään. Se on aivan taivaallista. Olen tätä kautta alkanut silittämään siis melkein ihan kaiken. Sillä pelkkä miesten paitojen silittäminen ei kyllä todellakaan ole mielipuuhaani. Mutta lasten vaatteet ja myös meidän aikuisten siliävät oikein hyvin siinä alkuillan silityshuumassa.

Kun päivän pyykit on silitetty/mankeloitu voikin siirtyä rauhoittumaan vaikka telkkarín eteen. Sillä myönnän, katson paljonkin soopaa sieltä. En tosin BB:tä - siihen pieni sielunmaisemani ei vain kykene (vaikka tiedänkin keitä siellä on ja vähän mitä siellä tapahtuu netin kautta - mutta katsoa sitä en tahdo)

Eli vinkkini arjen uurtajille jotka hakevat rentoutumiskeinoa eikä jumppa, lenkki tai kotoa poistuminen tule kyseeseen (tai jaksamiseen) - silittäkää - sielunne pohjasta