Mamma rocks

Olen tämän syksyn ensimmäisellä työmatkalla ja päädyin tänne Brysseliin (outoa, eikö?) No, eipä tässä muuten mitään, mutta konferenssissa (tilassa) mihin tulin on suunnattoman kuuma. Aurinko (nyt valitan jo auringostakin) helottaa selkään, eikä vaatekerrastoni anna lupaa riisuutua rintsikoihin. Siitähän tämä miesvaltainen yleisö vasta riemastuisikin

Kuumuuden lisäksi täällä haisee. Hiki, partavesien sekoitus parfyymeihin ja epätoivo (minun hajuni)…

Olenhan minä nyt aiemminkin näitä kestänyt, mutta nyt ei vaan jotenkin jaksaisi - olo on muutenkin pääkipuineen, väsymysineen ja epämääräisen olotilan omaavana aika herkkä! Miksi piti edes tulla? No, siksi, että uskon ja toivon saavani tietää missä nyt mennään eSkills asioissa - olisimmeko edes vähän edenneet asioissa ja ainakin ajatusten tasolla. Aamupäivä ei ainakaan vielä ole ollut ihan kamalan lupaava….

Mamman huoli on suuri aina kun lapsi sairastaa. Mistä tietää kuinka vakavasta sairastumisesta on kyse? Koska on syytä mennä lääkärille ja milloin annettava panadolia (kiitos siitä!) ja milloin olisi syytä laittaa muksu ylimääräiseen lepoon ja juoksukieltoon. Entä missä menee raja dagikseen viemisellä?

Tiedän toki, että jos on kuumetta, oksennustautia tai muuta pahemmanlaatuista (ok, ei ole pahanlaatuisia sairauksia OIKEISIIN sairauksiin verrattuna… ) tarttuvaa tautia on paras vain heittää omat ambitiot mäkeen, soittaa pomolle ja viettää muutama päivä neljän seinän sisällä ja toivoa, ettei itse sairastu näihin salakavaliin yökkeihin.

Tänään tämä on ajankohtaista sen takia, että vanhempi pojista yskii vähän ja sanoi kurkkunsa olevan vähän kipeä (onneksi kolmevuotias sentään jo osaa vähän kertoa omasta olostaan - nuoremman kanssa voi vain arpoa asiaa). Kuumetta ei ole, eikä alakuloisuutta - jota hänellä monesti kipeänä on. Eli, mitä tehdä.. Pitääkö huomenna kotipäivä ja menettää muutama “tärkeä” kokous varmuuden vuoksi vai laittaako lapsi dagikseen sillä riskillä, että jotain pahempaa ilmenee? Entä onko tässä syytä tarpeeksi mennä lääkärille? Monessa työpaikassahan vaaditaan (mielestäni turhaan) lääkärintodistus, jotta vanhempi voi jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa. Omassa työpaikassani tätä ei onneksi vaadita, sillä mielestäni on pähkähullua viedä esim oskusairasta muksua lääkärille vain lääkärintodistuksen takia!!!

No tässähän asiaa pähkäilen, yö ja huomisaamu näyttänee mitä tuleman pitää.

Iltasanomat kirjoittaa taas kerran tärkeästä asiasta, eli miten talouden laantuma saattaa vaikuttaa lapsiin kun vanhempien jaksamiskynnys alenee. On huolta työpaikasta, tulotasosta, asuntolainasta ym ym. Toisaalta myös päiväkotien ja koulujen ilmapiirissä nämä muutokset saattavat aiheuttaa uupumista ja riittämättömyyden tuntua. Omassa perheessä saattaa olla työttömyyttä eikä päiväkotien ja koulujen henkilökunnallakaan ei ole palkoissaan kehumista ja ikävä kyllä voi työturva olla kyseenalainen myös sillä sektorilla.

Jäävätkö lapset ja nuoret taas alakynteen? Miten he jaksavat vanhempiensa huolen, hoitohenkilökunnan huolen ja omien murheidensa kanssa? Miten heille voi asian selittää niin, että he eivät kärsi tästä kaikesta? Loppupeleissä maksun joudumme maksamaan me - ja he (lapset) - verojen korottamisena ja turvattomuuden tunteen lisääntymisenä. 

Vanhempien huoli työpaikoista ja rahan riittämisestä heijastuu lapsiin. Kun tulevaisuus ahdistaa vanhempia, heidän voimansa ohjata ja tukea lasta vähenevät.

Vanhemmat eivät aina jaksa näyttää rakkauttaan lapsiinsa, vaan he saattavat toimia ailahtelevasti ja kovakouraisesti.

Lastenpsykiatri, tutkimusprofessori Tytti Solantauksen mukaan nyt on tärkeää turvata kotien, koulujen ja päiväkotien toimintakyky.

Jos säästetään esimerkiksi vähentämällä opettajia, heidän työstressinsä lisääntyy. Lisäksi motivaatio ja oman työn arvostus heikkenevät.

Tämä taas aiheuttaa luokkien ilmapiirin huononemista ja levottomuutta sekä erityisesti tyttöjen käytöshäiriöitä.

Eilen alkoi kevään ensimmäinen oksennustautiepidemia meidän perheessämme.

Hakiessani poikia dagiksesta oli V kalpea - lähes vihreä ja oli puoli tuntia aiemmin valittanut hoitajalle jalkansa kipeytyneen… Poika oli niin väsynyt, että ei jaksanut kävellä (tai seistä seisomalaudalla) kotiin vaan molempien poikien piti ahtautua rattaisiin. Kotona selvisi, että Veelle oli noussut korkea kuume ja kun olimme pukemassa häntä parin tunnin kuluttua viedäksemme hänet lääkärille alkoi mahtioksut ja koko eteiseen leviävä sulamaton ruokameri+haju§… ja tänä aamuna J otti ja teki samat temput aamiaispöydässä.

Loppuviikko menee siis kotosalla poikien kanssa. Toivoa sopii, että tauti ei iske meihin aikuisiin. Oksutaudissa olen nimittäin juuri niin huonona kun ihminen voi olla. Täytyy vain kiittää jotain tahoa siitä, että oma olo raskauksissa on aina ollut hyvä enkä koskaan ole raskauden takia oksentanut. En todellakaan kadehdi niitä odottavia naisia joilla paha olo velloaa mahanpohjassa.

Kaikeksi onneksi saimme eilen uuden adsl boxin joka mahdollistaa langattoman yhteyden kotona. Nytkin istuskelen compuutteri sylissäni alakerran sohvalla kun muksut katsovat piirrettyä Lauri kilpa-autoa. Miten niin ei tv/dvd ole hyvä lastenkaitsija.. ainakin hetkittäin?